UKK

Lisätietoa hoidoista – kysymyksiä ja vastauksia

Vaikuttaako energiahoito yleensäkään mihinkään? Onko minun parempi varata lähi- vai kaukohoito? Miten etähoito suoritetaan? Montako hoitokertaa ongelmani hoitamiseen tarvitaan? Paljonko hoidot maksavat?

Varsinkin ensimmäistä kertaa hoitoon tulevalla voi olla paljon kysymyksiä mielessään. Tässä on vastauksia ihmisiä yleisimmin askarruttaviin kysymyksiin. 

1. Vaikuttaako energiahoito yleensäkään yhtään?

Energiahoidoista puhutaan edelleen ns. uskomushoitoina, vaikka niiden vaikutus ei riipu millään lailla hoidettavan omasta uskosta. Energiahoidoista on myös olemassa tieteellistä tutkimusta, vaikka tietoisuus niistä on vähäistä. Aivan samoin on saatavilla tieteellistä näyttöä esim. meditaation vaikutuksesta ihmiskehoon. Oma ensikosketukseni energiahoitoihin tapahtui vasta aikuisiällä, koska olin aiemmin ollut skeptinen mahdollisten hoitotulosten suhteen. Olen aina opiskellut paljon – kahden yliopistotutkinnon ja muutaman erikoistumiskurssin verran – ja olen tottunut luottamaan fyysisiin aisteihini. Vasta kun oma elämäni mullistui riittävästi, olin valmis kokeilemaan energiahoitoja. Omalla kohdallani voin sanoa, että niiden vaikutukset olivat yllättäviä, positiivisia ja fyysisesti hyvin kouriintuntuvia. Kun aloin sitten itse aistia energiaa fyysisesti, ikään kuin sähkön muodossa, siitä kehittyi minulle samanlainen aisti kuin kuulosta, näöstä tai hajuaistista. Voin silti ymmärtää ihmisiä, jotka epäilevät energian olemassaoloa tai energiahoitojen vaikutusta.

Yleisen käsityksen mukaan energiahoito vaikuttaa kehoon etenkin autonomisen hermoston välityksellä. Koska autonominen hermosto ohjaa kehomme toimintaa kokonaisvaltaisesti, hoidotkin vaikuttavat mitä moninaisimpiin vaivoihin, kun ne tasapainottavat hermoston toimintaa ja ohjaavat kehoa kohti luonnollista tasapainoa. Tämä vahvistaa terveyttä, elinvoimaa ja käytettävissä olevia energiaresursseja, mikä tehostaa fyysisiä toimintoja ja saa kehon pois kroonisesta stressitilasta paranemistilaan ja homeostaasiin. Tämä taas voi vaikuttaa parantavasti mihin tahansa oireeseen.

Suurin osa kroonisista ongelmista johtuu jollain tavalla kehon kroonisesta stressistä, oli kyse sitten kivusta, unettomuudesta tai elinten vajaatoiminnasta. Länsimainen lääketiede ei aina pysty auttamaan kroonisissa ongelmissa, koska vaivan perimmäistä syytä ei havaita tai pystytä hoitamaan. Parhaat tulokset saadaan, kun syvälle vaikuttavat energiahoidot yhdistetään länsimaiseen lääketieteeseen. Tällöin ihminen huomioidaan kokonaisuutena sen sijaan, että (lääke)hoito kohdistuisi vain yksittäisiin oireisiin. Tärkeintä on, että ihminen tulee nähdyksi monen palasen osiaan suurempana summana: energiahoito on usein se puuttuva palanen, joka auttaa ihmistä kohti kirkkaampaa huomista, kokonaisvaltaista fyysistä terveyttä ja tasapainoisempaa mieltä.

2. Mikä hoitomuoto minun kannattaa valita?

BodyMind Energy Balancing Method -standardihoito voi olla hyvä valinta, jos et ole koskaan aiemmin kokeillut energiahoitoja ja haluat ensikerralla tutustua rauhassa sekä tähän hoitomuotoon että hoitajaan. Hoidossa käydään läpi koko keho ja kartoitetaan yleistilannetta sekä asiakkaan fysiikan että energia- ja tunnekehon osalta. Lähihoidossa voidaan keskittyä enemmän asentovirheiden mittaukseen ja korjaukseen, ja kaukohoidossa saattaa jäädä enemmän aikaa energiakehon hoitoon. Tämä hoitomuoto sopii myös toistuviin hoitoihin niissä tapauksissa, kun samaa ongelmaa käsitellään monta kertaa, tai kun halutaan valita ns. ylläpitohoito.

Intuitiivinen energiahoitosessio on syvempi ja pitempi hoitomuoto, jossa jää yleensä enemmän aikaa sekä erilaisten intuitiivisten aspektien huomiointiin että hoitokokemuksen purkamiseen. Tässäkin hoitomuodossa käydään läpi koko keho. Session voi varata ensimmäiselläkin hoitokerralla, jos haluaa enemmän aikaa tiettyjen fyysisten ja emotionaalisten ongelmien purkamiseen ja kaipaa myös opastusta joihinkin mielessä pyöriviin kysymyksiin ja teemoihin. Tähän sessioon kuuluu lähes poikkeuksetta jonkinlaista kanavointia; kaikki saatu tieto ja viestit kirjataan asiakasta varten hoidon jälkeen lähetettävään yhteenvetotiedostoon. Kaukohoidon aikana hoidettava rentoutuu kuulokkeet korvillaan musiikkia kuunnellen, ja hoidon läpikäyntiin varataan jälkikäteen kaikki tarvittava aika. Monisivuiseen yhteenvetotiedostoon merkitään myös mahdolliset suositukset jatkoa varten.

Multidimensionaalinen hoito sopii valinnaksi silloin, kun asiakkaalla on jo aiempaa kokemusta energiahoidoista tai hänelle on tehty joko BodyMind Energy Balancing Method -perushoitoa tai intuitiivista energiahoitoa ainakin kerran. Tässä hoitomuodossa voidaan käydä läpi koko keho ja lisäksi keskittyä yhteen tai kahteen fyysiseen ongelmaan ja teemaan. Koska hoitotyyppiä voidaan käyttää hoitotarpeiden ja ongelmakohtien kartoitukseen, multidimensionaaliset hoitosessiot voivat sopia ensimmäiseksi hoidoksi, mikäli halutaan saada yleiskuva asiakkaan fyysisen ja energiakehon tilasta mutta myös keskittyä johonkin tiettyyn teemaan. Tämä tarkoittaa, että session aikana voidaan käsitellä asiakkaan mielessä pyöriviä kysymyksiä ja/tai kohdistaa hoitoa tiettyyn akuuttiin tai krooniseen vaivaan. Hoitomuodolla on saatu hyviä tuloksia myös vaivoissa, joihin ei löydy selkeää lääketieteellistä syytä mutta jotka ovat voineet häiritä asiakasta läpi elämän. Hoidon aikana voi tapahtua suoraa kanavointia puheen muodossa, tai hoidettavalle saatetaan antaa hoidon aikaisia toimintaohjeita. Hoidossa voidaan käyttää myös ns. valokieltä eli äänen muodossa annettavaa hoitoa, joka vaikuttaa suoraan alitajuntaan ja energiakehoon. Joissakin tapauksissa hoidon aikana nostetaan esiin edellisistä elämistä johtuvia lukkoja, joita työstetään sessiossa. Kaukohoidossa ääniyhteys pidetään auki hoidon ajan, ja asiakas saa äänitallenteen myöhemmin itselleen. Kaukohoidon äänitystä voi kuunnella myös jälkikäteen ja nauttia hoidon vaikutuksista useampaan kertaan.

Multidimensionaalinen paikallishoito on hieman lyhempi hoitosessio, joka sopii valinnaksi silloin, kun asiakkaalle on jo tehty joko BodyMind Energy Balancing Method -perushoitoa tai intuitiivista/multidimensionaalista energiahoitoa ainakin yhden kerran. Tässä hoitomuodossa ei välttämättä käydä läpi koko kehoa joka kerta. Sen sijaan siinä keskitytään yhteen tai kahteen fyysiseen ongelmaan ja yhteen tai kahteen teemaan, joihin toivotaan opastusta. Nämä hoitosessiot voivat sopia mainiosti esimerkiksi leikkauksen tai loukkaantumisen jälkeiseen kuntoutukseen, erilaisten kroonisten ongelmien hoitoon sekä jonkin juuri sillä hetkellä pinnalla olevan vaivan, kysymyksen tai lukon ratkaisuun. Tällä hoitomuodolla on saatu hyviä tuloksia myös sellaisissa vaivoissa, joihin ei löydy selkeää lääketieteellistä syytä mutta jotka ovat voineet häiritä asiakasta läpi elämän. Hoidon aikana voi tapahtua suoraa kanavointia puheen muodossa, tai hoidettavalle saatetaan antaa hoidon aikaisia toimintaohjeita. Hoidossa voidaan käyttää myös ns. valokieltä eli äänen muodossa annettavaa hoitoa, joka vaikuttaa suoraan alitajuntaan ja energiakehoon. Joissakin tapauksissa hoidon aikana nostetaan esiin edellisistä elämistä johtuvia lukkoja, joita työstetään sessiossa. Kaukohoidossa ääniyhteys pidetään auki hoidon ajan, ja asiakas saa äänitallenteen myöhemmin itselleen. Kaukohoidon äänitystä voi kuunnella myös jälkikäteen ja nauttia hoidon vaikutuksista useampaan kertaan.

3. Lähi- vai kaukohoito?

Kaikki hoidot on mahdollista tehdä sekä lähi- että kaukohoitona. Lähihoito alkaa aina asentovirheiden mittauksella ja korjauksella, ja usein hoidon aikana keskitytään etenkin fyysisten vaivojen (kuten lihasjumien, virheasentojen ja erilaisten kiputilojen) spesifiin hoitoon. Kaukohoito voi jättää enemmän tilaa intuitiiviselle hoidolle ja energiakehon hoidolle sekä suoralle kanavoinnille. Hermoston stressitilojen purku ja kehon, mielen ja tunnekehon kuormitusta purkavat tekniikat toimivat yhtälailla sekä lähi- että kaukohoidossa. 

4. Miten kaukohoito etenee?

Ennen hoitoa asiakas saa yleensä suosituksen hoidon aikana käytettävästä musiikista. Kaukohoito alkaa aina videopuhelulla esimerkiksi Zoomin tai WhatsAppin kautta. Kun hoidon tavoitteet ovat selvillä, aloitetaan varsinainen hoito. Jos kyse on BodyMind Energy Balancing Method -perushoidosta tai intuitiivisesta energiahoitosessiosta, videopuhelu katkaistaan ja hoidettava voi rentoutua rauhallisessa tilassa kuulokkeet korvillaan. Hoitaja aloittaa hoidon, kun asiakas viestittää olevansa pitkällään, ja asiakas saa puhelimeensa viestin, kun hoito on valmis. Jos hoidoksi on valittu multidimensionaalinen paikallishoito, videokuva pimennetään mutta ääniyhteys jätetään päälle hoidon ajaksi. Hoidon jälkeen järjestetään vielä loppukeskustelu/palautetuokio videopuhelun muodossa ajan niin salliessa (vaihtoehtoisesti voidaan käyttää ääniviestejä). Intuitiivisesta energiahoitosessiosta hoidettava saa jälkeenpäin mukaansa PDF-tiedoston, johon on merkitty hoidon aikana esiin tulleet asiat, huomionarvoiset seikat ja mahdolliset hoidettavalle tarkoitetut viestit. Multidimensionaalisesta paikallishoidosta lähetetään jälkeenpäin hoidon aikana nauhoitettu äänitiedosto.

5. Montako hoitokertaa ongelman hoitamiseen on varattava?

Tämä on hyvin yksilöllistä. Joskus jäätyneet olkapäät voivat "sulaa" jo ensimmäisessä hoitosessiossa, ja joskus tarvitaan pitkää sarjahoitoa. Tämä riippuu mm. hoidettavan stressitasosta, fyysisestä kunnosta, autonomisen hermoston herkkyydestä ja ongelman takana piilevistä syistä sekä niiden monimuotoisuudesta. Jos kyse on fyysisestä ongelmasta, olisi hyvä lähteä liikkeelle ainakin kolmen kerran hoitosarjalla. Sen jälkeen tilanne voidaan arvioida uudestaan.

6. Paljonko hoidot maksavat?

Hoidon hinta riippuu osittain hoidon kestosta ja osittain siitä, mitä hoidon aikana tehdään. BodyMind Energy Balancing Method -standardihoito maksaa 60€/kerta (noin 75 min. hoito). Intuitiivinen energiahoitosessio, jonka kesto on yleensä 2 tuntia tai enemmän, maksaa 120 €. Multidimensionaalinen paikallishoito maksaa 60€/kerta (noin 60 min. hoito).

7. Miten voin tilata ja varata itselleni hoidon, ja miten maksaminen onnistuu?

Voit ostaa itsellesi mieluisan hoitosession tämän sivuston Tapaaminen/Osta Sessio-osiosta. Klikkaa haluamasi hoitomuoto ostoskoriin, mene kassalle ja maksa ostos PayPalilla (jos sinulla ei ole tiliä, PayPal mahdollistaa oston myös kortilla). 

Hoidon varaaminen onnistuu kahdella tavalla:

1) Voit lähettää sähköpostia osoitteeseen info@spiritualspa.it ja varata ajan. Sähköpostia lähettämällä voit myös pyytää järjestämään hoidon esimerkiksi illalla tai viikonlopulla, jos muu aika ei ole sinulle mahdollinen. 

2) Voit mennä Tapaaminen-sivulle ja klikata painiketta, joka vie sinut sähköiseen ajanvarauskalenteriin. Sähköinen ajanvarauskalenteri kattaa ns. normaalit aukioloajat, joten jos haluat järjestää tapaamisen muuna aikana, ota yhteyttä sähköpostitse. Ajanvarauskalenterissa näkyy hoidon hinta, mutta maksua ei suoriteta kalenterissa. Voit suorittaa maksun joko ennen ajan varaamista tai ajan varaamisen jälkeen. 

Suomessa asuville ja suomalaisen puhelinnumeron omaaville henkilöille on mahdollista maksaa hoito myös MobilePayn kautta. Jos haluat maksaa tilisiirtona, lähetä sähköpostia tai WhatsApp-viesti ja pyydä tiedot pankkisiirtoa varten.