Manifestoinnista ja vastaanottamisesta

Kanavoin tämän tekstin omilta oppailtani 2.5.2024, ja sen aiheena on manifestointi ja vastaanottaminen. Tekstin innoittamana tein myös aihetta koskevan lyhyen meditaation. Suorittamisen ja yksin pärjäämisen eetoksen aikana vastaanottaminen voi olla vaikeaa. Vastaanottamiseen liittyy läheisesti myös aspekti, josta irti päästäminen on avainasemassa, jos haluamme todella ottaa vastaan meille mahdollisesti tarjotut lahjat: tämä aspekti on halu tai tarve kontrolloida kaikkea. Tunnistatko itsesi kuvauksesta? Jos olet kiinnostunut manifestoinnista, et pötki pitkälle ilman kontrollista irti päästämistä ja kykyä ottaa vastaan. Ehkä tässä onkin jotain, mitä voisi olla hyödyllistä harjoitella jokapäiväisessä elämässä. 

Kun halutaan puhua vastaanottamisesta, ei voida sivuuttaa yhtä tärkeää, vastaanottamiseen liittyvää aspektia: pelkoa kontrollin menettämisestä.

Monilla on alitajuinen pelko siitä, mitä tapahtuu, jos kontrollista luopuu hetkeksi. Mitä voi tapahtua, jos en enää jatkuvasti pitele kaikkia ohjaksia käsissäni ja siten kontrolloi toiveeni saavuttamista, ajankohtaa ja muita variantteja, jotka liittyvät manifestointini fyysiseen todellisuuteen.

Todellisuudessa omasta kontrolloinnista kiinni pitäminen on suurin (ja viimeinen) este toiveen manifestoinnille ja siten tilauksen vastaanottamiselle. Tähän liittyen voimme käyttää esimerkkiä jokapäiväisestä elämästä:

Kuvitelkaamme, että olemme ystäviemme kanssa syntymäpäiväjuhlissa. Olemme ostaneet syntymäpäiväsankarille hienon lahjan ja paketoineet sen kauniiseen paperiin, joka heijastaa lamppujen valoa ja kiiltelee auringossa. Etkös olekin jo utelias katsomaan, mitä paketti sisältää? Astut syntymäpäiväsankarin luo ja tarjoat pakettia hänelle. Päivänsankari kuitenkin pudistaa päätään. ”Ei, ei nyt”, hän sanoo ja katsoo kelloaan. ”Minun oli määrä avata lahjani vasta kello neljä. Olen syntynyt siihen aikaan, enkä ehdottomasti halua saada lahjaa kuin sillä kellonlyömällä.” ”Okei”, ajattelet mielessäsi. ”Yritetään uudestaan kello neljä.” Kun kello on neljä, lähestyt päivänsankaria uudestaan. ”Tässä tämä lahja nyt olisi.” Henkilö katsoo pakettia uudestaan ja pudistaa päätään. ”Ei, en voi hyväksyä lahjaa tietämättä ensin, mitä paketti sisältää.” Sinä vastaat, että sisällä on juuri se asia, jota hän itse oli toivonut lahjaksi. ”Niinpä niin, mutta eihän sitä voi ikinä olla varma, ja minun pitää tarkistaa, että kaikki yksityiskohdat ovat niin kuin pitääkin.” Turhautuneena poistat hienon lahjapaperin pakkauksen päältä ja avaat suuren rasian. Sisältä paljastuu valtava jäätelökakku, joka on tässä vaiheessa jo puolittain sulanut ja alkaa menettää muotoaan. Sula jäätelömassa tippuu sormiesi läpi matolle ja tahrii sen ja omat sormesi. Syntymäpäiväsankari raivostuu: ”Eihän tuosta ole mitään hyötyä, mitä minä puoliksi sulaneella jäätelökakulla teen?” 

Sinä yrität sanoa, että kakku on ihan samanlainen kuin kakku, jonka päivänsankari oli itse valinnut listalta, mutta jäätelöpuodin omistaja joutui sulkemaan putiikin tavallista aikaisemmin lapsen sairastumisen takia. Siksi noudit kakun hieman aiemmin ja toit sen heti mukanasi juhliin. Kakku oli täydellinen ja juuri sellainen kuin oli toivottu, mutta ajoitus ei mennyt ihan niin kuin päivänsankari oli mielessään ajatellut ja päivän kulun rakentanut. Hän oli päättänyt, että itse lahjan lisäksi hänen pitäisi voida ohjata myös kaikkia lahjan vastaanottamiseen liittyviä yksityiskohtia. 

Miten tarina sitten loppui? Nähtyään puoliksi sulaneen jäätelökakun synttärisankari päätti, että tästä eteenpäin olisi parempi, jos hän vastaisuudessa tekisi kakun kokonaan itse, jotta yksityiskohtien epämieluisilta, odottamattomilta muutoksilta varmuudella vältyttäisiin.

Tajuatte varmaankin, että mikäli hän olisi ottanut (itse valitsemansa) lahjan vastaan silloin kun sitä tarjottiin, ongelmaa ei olisi syntynyt. Joskus ihmisen kuitenkin on hyvin vaikeaa ajatella, että asiat voisivat sujua hyvin myös siinä tapauksessa, ettei hän enää kontrolloi kaikkia yksityiskohtia tai vähintäänkään pidä niitä silmällä. Tämä ei kuitenkaan päde vastaanottamiseen. Jos päätät ottaa vastaan, tee se varauksetta, ilman monimutkaisia sopimusehtoja ja pelkoa siitä, mitä voi sattua, jos luotat toiveesi toteutuksen kokonaan universumin haltuun.

Tämä koskee myös pienempiä yksityiskohtia: Mitä jos seuraavalla kerralla kohteliaisuuden kuullessasi myöntäisit sen olevan totta juuri siinä muodossa kuin kyseinen henkilö on asian ilmaissut? ”Kyllä, tämä takki on aivan uusi ja se sopii minulle hienosti – eikö tosiaan olekin ihana väri, aivan tähän keväiseen luontoon sopiva?” ”Kiitos, kun sanoit niin kauniisti. Se oli todella hienosti sanottu, ja juuri oikeaan aikaan!” Ota lahjasi vastaan ihan sillä tavalla ja siihen aikaan kuin se tulee sinulle. Vastaanottamista voi myös harjoitella: Aloita arjesta ja sen pienistä mutta olennaisista yksityiskohdista. ”Tämä maittavat ruoka, jota syön – kehoni kiittää siitä, koska se saa kehoni voimaan paremmin.” ”Tämä kaunis auringonpaiste – kiitän siitä, koska se herättää aistini eloon ja antaa minulle lisää energiaa.”

Lopultahan on niin, että elämä on pelkkää vastaanottamista syntymähetkestä alkaen; ilma, jota keuhkomme saavat hengittää, vesi, jota kehomme juo ja käyttää hyväkseen toimiakseen. Ruoka, katto pään päällä, ja vaatteet, joihin pukeudumme. Olemme vastaanottaneet sen kaiken. Harvoin silti tulemme ajatelleeksi sitä. Vastaanottaminen ei koskaan lopu, ei elämässä eikä sen jälkeen. Meidät on luotu kasvamaan, vastaanottamaan uusia kokemuksia ja oppimaan niistä. Voimme päättää, otammeko vastaan avosylin, kiitollisena, uteliaalla mielellä ja tuomitsematta sitä, mitä eteemme tuodaan. Lapsenmieliset ovat onnekkaita, koska he eivät ole kadottaneet kykyään ihmetellä ja yllättyä positiivisesti. Jos annat itsellesi luvan päästää irti kontrollin menettämisen pelosta, voit todeta, että sinulla onkin mahdollisuus yllättyä positiivisesti ja ottaa vastaan paljon aiempaa enemmän.